keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Vuosi 2013

Voisin vaikka aloitella pahoittelemalla blogimme seuraajille tämän vuoden vähäisiä päivityksiä. Elämä nykyisellään on niin hektistä ja haastavaa, että tällainen tarinointi on jäänyt suoraan sanottuna mitättömäksi. Meidän perheen ihmisvahvuushan kasvoi elokuun viimeisenä päivänä kuuteen :) Ilari poika syntyi silloin. Raskauskin loi omat haasteensa arkeen vaikka helppo alkuraskaus olikin, mutta kummun kasvaessa tämän kasvitädin olotila kävi hyvin vaivalloiseksi. Lisäksi esikoiseni on erityislapsi ja hänen kanssaan on omat kujeensa mukaan lukien kaiken maailman käynnit milloin missäkin. Voisiko sanoa, että vapaata ei juurikaan ole :D Tällä hetkellä Ilari nukkuu aamupäikkäreitä ja toivon, että ehdin tämän päivityksen luoda alusta loppuun :)

Tämä vuosi alkoi siten, että SKJL myönsi tälle kasvitädille kasvattajanimen Sinikellon. Poikueita syntyi huhtikuusta alkusyksyyn useita ja maailmalle lähti monenlaista luppalapsosta, niin lemmikiksi kuin jalostukseen :) Iso osa vanhoista jalostusyksilöistä lähti toisiin kaniloihin jatkamaan, jotta sain kotiin jätettyä uusia nuoria yksilöitä ensi kevättä odottamaan. Kaksi naarasta lähti sijoitukseen, joista toinen teki poikueensä lokakuun lopulla ja nyt nämä valloittavat sijoituskakarat ihastuttavat "sisäkaneina" meillä kotosalla tällain joulun tienoolla. Toivotaan, että heillekin löytyy arvoisensa kodit :) Kasvatuksessa tuntuu että oikealla tiellä ollaan ja hyvään suuntaan mennään. Värilinjat alkaa olla kunnossa, mitä nyt tuo keltainen väri kummittelee. Onpahan aina yksi "ruma ankanpoikanen" joukossa. Korvien asennossakin alkaa olla parannusta samoin lupalle ominaisen rungon pyöreydessä. Uusimpana ja viimeisimpänä mörkönä oli tämän vuoden poikueissa halkiopenis pojat, joita oli muutama kappale. Sen linjan emä lähti vihreämmille porkkanamaille, koska kyseisen emän emä oli toisaalla myös jättänyt halkiopenis poikia. Samaten poistin pojat ja niiden sisarukset jalostuksesta. Lähtivät lemmikkikoteihin, joissa toivon mukaan ei suunnitella kanipoikueita -_- Toinen möröistä on v-jalkaisuus, josta juuri viimeisimmällä käymälläni KKryn kurssilla oli puhetta. KKryn näyttelyssä yksi jalostusnaaraistani sai arvostelukorttiin maininnan v-jaloista. Kotona katsoin itse tilannetta ja todellakin toinen jalka sojottaa sivummalle kun toinen taas menee vatsan myötäisesti *hmph* Pähkäiltyäni asiaa, päätin että teen yhden ns. testipoikueen ensikeväälle ja jos v-jalkaisuus periytyy penskoille, poistan naaraan jalostuksesta. Emmekö kuitenkin terveitä kaneja ensisijaisesti halua? :) Surullisinta tässä on se, että kyseinen naaras on muutoin niin täydellinen, etenkin luonteeltaan. Lisäksi hän on Sinikan lapsenlapsenlapsi <3 Mutta kasvattamisen luonteeseen kuuluu nämä kirjaimellisesti paskat asiat myös, ei se niin helppoa ole.

Vuoden lopun saatoksi voisin lisäillä kuvia iloksenne ja muistoksi itselleni ennenkuin tämäkin kone sanoo itsensä irti :D Olen esittänytkin hartaan toiveen macin koneesta. Saas nähdä koska sellaisen saisi :D



  • Tällainen päivitys löytyi vielä julkaisemattomana näin puolen vuoden jälkeen, painettakoon vihdoinkin JULKAISE!

Ei kommentteja: